28. maaliskuuta 2015

Tampere 22.3.2015

  Moikka!



Taisin tosiaan fb-sivuilla lupailla postausta jo maanantaille(?), mutta tässä pääsi nyt käymään näin että mun aikataulu pikkasen venähti. Mun viikkoa on sotkenut meinaan kaikki rästi kouluhommat sekä alkanut koeviikko, sekä pakkaaminen. Olen tosiaan lähdössä sunnuntaina käymään Belgiassa moikkaamassa hyvää ystävääni Miisaa (Pulkkanen). Olen reissussa 6pv, lähden sunnuntaina suoraan Ypäjältä päin kisojen jälkeen ja tulen 4.4. lauantaina jolloin jään suoraan Valkeakoskelle Tedin valmennusta varten ja äiti on lupautunut kuljettamaan hevoset paikan päälle sunnuntai aamuna.

Mutta tosiaan oltiin viime viikon sunnuntaina Tampereella kansallisissa hyppäämässä Evitalla, Nellalla ja Frescolla. Nyt täytyy kyllä sanoa että ei ollut ihan meidän päivä. Olen ihan vakuuttunut että se johtui siitä että mulla oli mun epäonnen housut jalassa (juu olen todella taikauskoinen ja hullultahan toi kuullostaa xD) ja lupasin että en enään ikinä pistä niitä jalkaani jos ei ole ihan pakko. Todellisuudessahan kisamenestys ei voi olla housuista kiinni mutta se on lähinnä mun päässä joku psykologinen juttu että noilla housuilla menee aina huonosti.
Eikä se päivä edes loppuen lopuksi mikään huono ollut, se oli vaan mulle ehkä tavallista huonompi ja tein itelleni epätavallisia virheitä, toivottavasti oli vaan  alkukaudesta johtuvaa alkukankeutta.

Tosiaan hyppäsin kaikilla hevosilla 110cm ja 120cm. Evita oli oma super hyvä itsensä, lukuun ottamatta hieman turhan villiä verryttelyä. Radalla se kuitenkin keskittyi hyvin ja hyppäsi 110cm (367.1) 0vp ja voitti. En edes mennyt uusinnassa aikaa, mutta Evita on itsestään niin kauhean nopea. 120cm (A.2.0) Evita oli myös super hyvän tuntuinen, mutta otti sarjan a-osan alas. Mun olisi pitänyt tehdä yksi tasapainottava pidäte vielä ennen sarjaa kaarteen jälkeen, jotta Evitan hyppy ei olisi jäänyt matalaksi, eli täysin mun puomi. Oltaisiin siinäkin oltu todella nopeita ja ilman pudotusta oltaisiin voitettu 120cm:kin.





Nella sen sijaan oli kerrankin todella hyvä verrytellä, mutta radalla multa hävis jarrut ihan kokonaan. 110cm Nella hyppäsi 0/4vp ja ihmettelen todella että otti vaan yhden alas, sillä se hyppäsi niin matalana ja oli aivan tajuttoman vahva. Mulla ei varsinkaan uusinnassa meinannut olla mitään jakoa vauhdin suhteen. 120cm Nella oli jo paljon parempi. Siinä otettiin 2 alas, ensimmäinen puomi oli kokonaan mun ota. Jäin vetämään liian pitkään, jolloin Nella joutui liian lähelle okseria eikä ehtinyt ylös. Toinen puomi oli vähän meidän molempien, Nella jäi suoralla suhteutetulla linjalla painamaan tosi paljon ensimmäisen esteen jälkeen jolloin jouduin taas vetämään hieman liian loppuun asti kun en saanut pidätettä ajoissa läpi, tällä kertaa en kuitenkaan niin loppuun etteikö Nella olisi pystynyt tekemään normaalia hyppyä, mutta jostain syystä se oli silti hätäinen ja matala. Positiivista kuitenkin että se on edelleen noin menossa ja ikä ei paina rouvaa.




Niin ja sitten se jumpittava mammutti. Noo Frescosta ei paljon ole kerrottavaa, sillä ensimmäisellä radalla en päässyt sillä yhtään estettä ja toisella radalla pääsin kaksi. Omituista oli se että Fresco hyppäsi ihan reippaasti esteet pois päin portilta mutta ei millään suostunut lähtemään toisesta päästä takaisin portille. Sen kanssa tarvitaan nyt vaan paljon lisää treeniä jotta saan sen paremmin avuille, sillä tuollaisessa tilanteessa kun se ei menisi jonnekkin päin niin huomaan sen kuinka pieni todellisuudessa olen siellä selässä. Täytyy siis saada ratsastettavuutta paljon paremmaksi ettei se pääse jumpittamaan ja käyttämään kokoani hyväksi.


Huomenna sitten tosiaan auton nokka suuntaa kohti Ypäjää. Mukaan lähtee Evita ja Nella, joilla hyppään molemmilla huomenna 110cm ja 120cm ja sunnuntaina 120cm.

~ Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti