22. heinäkuuta 2015

Hevoshippalot 2015 & Päijänne Jumping Days

Moikka!

10.-12.7. meillä oli tarkoituksena hypätä Tampereen Hevoshippaloissa. Loppuen lopuksi pääsimme kuitenkin hyppäämään vain perjantaina. Lauantaina Tampereella satoi aivan kaatamalla ja kisakentän ja esteiden siirrosta huolimatta pohja ei ollut sellainen että olisin uskaltanut sinne mennä hyppäämään. Joten teimme päätöksen että emme hyppää mitään vaan lähdemme kotiin. No pääsivätpä hepat ainakin aamupäivä ajelulle Tampereelle. :D Sunnuntailta luokat jouduttiin perumaan kokonaan, mutta olimme jo päättäneet että emme sunnuntaina mene ollenkaan.

Perjantaina mukana mulla oli Eki, Fresco ja Nella. Ekiä jännitti todella paljon 100cm radalla, ja meille tulikin sitten kaksi pudotusta. Se katseli taas aivan kaikkea eikä meinannut pystyä edes laukkaamaan radalla. 110cm Eki eteni jo todella paljon paremmin, mutta pysähtyi ensin kerran ykkös-esteelle. Sitten kun "aloitin alusta" Eki hyppäsi koko radan ilman virheitä.
Fresco hyppäsi 110cm ihan ok, ennen kakkos-estettä se yritti taas jäädä kaarteeseen pomppimaan, mutta kun lähestyin uudestaan niin Fresco lähti menemään ja hyppäsi loppu radan hyvin. 120cm Fresco ei ollutkaan enään yhtään yhteistyöhaluisella tuulella ja jäi ennen 4. estettä kaarteeseen hyppimään. Nyt tosin tajusin että se ei saa päästä yhtään pitkäksi missään vaiheessa radalla, sillä jos se pääsee pitkäksi ja pääsee karkaan edes vähän avuilta, se käyttää heti tilaisuuden hyväksi ja yrittää jäädä kaarteeseen.
Nellalla hyppäsin pelkän 120cm ja mummo oli taas aivan liekeissä! Nella hyppäsi 0/0vp ja sijoittui 3.

18.-19.7. kilpailimme Korpilahdella. Viikonlopun aikana minulle startteja ehti kertyä 16kpl 8:lla eri hevosella.
Lauantaina mukana oli Eki, Fresco, Teea ja Rolex. Rolex on yksi tallimme yksityisistä, jolla hyppään aika-ajoin ja nyt sovimme omistajien kanssa että kilpailutan sitä myös vähän.
Teea hyppäsi molemmat luokat todella hyvin, sijoittuen 90cm 2. ja voittaen suomenhevosten kansallisen 100cm -luokan.
Rolex hyppäsi 90cm 0/0vp ja sijoittui 3. 100cm meille tuli 11vp joista yksi pudotus ja yksi hassu kielto ja muutama virhepiste yliajasta.
Ekiä jännitti taas ensimmäisellä radalla todella paljon, mutta se hyppäsi silti urheasti 100cm 0/0vp ja sijoittui 5. 110cm Eki oli jo hieman väsynyt ja otti kaksi pudotusta.
Fresco hyppäsi 100cm ihan ok. Se yritti taas jäädä kaarteeseen ennen 2. estettä, mutta lähti taas menemään sen jälkeen. 110cm se hyppäsi vuorostaan todella hyvin 0vp ja sijoittui 9.

Sunnuntaina meillä oli mukana Evita, Assi, Tobima ja Nella. Assi hyppäsi 110cm ihan kivasti. Meille tuli yksi hassu kielto 5. okserille joka oli aika paljon kohtisuoraan kohti katsomoa jossa oli paljon sateenvarjoja yms, niin Assi tuntui siltä että katseli jonnekkin aivan muualle silloin kun olisi pitänyt hypätä. 120cm Assi oli todella kummallinen; se hyppäsi ensimmäiset 5 estettä tosi hyvin ja yhtäkkiä otti kaksi kieltoa 6. esteelle joka oli aivan tavallinen pysty.



Evitalla hyppäsin ensin 120cm junioricupin jossa oli arvosteluna taitoarvostelu. Evita oli ihan hirveän villi ja ei tuntunut yhtään hyvältä radalla. Saimmekin aika huonot pisteet, 34p.


Myös Nellalla hyppäsin 120cm junioricupin. Nella oli todella rauhallinen, mutta saimme yhden pudotuksen sarjan b-osalla. Saimme kuitenkin 39,5p ja olimme ensimmäisiä ei sijoittuneita.



Tobimalla hyppäsin avoimen 120cm (367.1). Topsu oli aivan järkyttävän villi, sillä se oli viimeksi ollut kisoissa toukokuussa. Se hyppäsi kuitenkin 0/0 ja voitimme luokan.






Viimeisenä hyppäsin vielä Tobimalla, Nellalla ja Evitalla 130cm (A.M.5). Luokassa lähti vain yksi muu ratsukko mun lisäksi, joten meillä oli aika hirveä kiire että ehdin verkata edes vähän.
Menin Topsulla ensimmäisenä ja se hyppäsi todella hyvin 0vp.






 Seuraavaksi menin Nellalla, joka sekin oli aivan super hyvä. Saimme yhden pudotuksen viimeisen sarjan b-osalla.



 Viimeisenä menin vielä Evitalla. Evitalla meneminen epäilytti hieman sillä tuo oli Evitan ensimmäinen 130cm ja rata oli melko iso ja välit olivat hieman hassun pitusia Evitalle. Päätin kuitenkin yrittää ja Evita menikin ihan super hyvin ja hyppäsi myös 0vp! En onneksi joutunut uusimaan itseäni vastaan vaan Evita ja Tobima ottivat sitten jaetun 1. sijan luokassa. Super tammat!♥

ilme xD






Ensi viikonloppuna ollaan menossa molempina päivinä Kangasalalle kisoihin. Lauantaina mukaan on lähdössä Eki, Fresco ja Rolex. Sunnuntaina taas Evita, Topsu ja Teea. Sen jälkeen ovatkin jo vuorossa SM-kisat Ypäjällä.

~ Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti